perjantai 6. heinäkuuta 2012

Better leave her with the kids, they're alright











Yks kesän mahtavimmista viikoista on nyt takanapäin ja pakko kyllä sanoa, että oli tosi hauskaa. Meillä oli siis kylässä isän serkku Heidi miehensä Akin ja kahden poikansa, Aleksin ja Eliaksen kanssa.
Aleksi on viisivuotias ja Elias kohta kaksi, joten on sanomattakin selvää, että vauhtia ja hulinaa riitti.
Mie olin tavallaan lapsenvahtina melkein koko tuon ajan, mutta oli kuitenkin tosi kivaa ja nää kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.




Veeti ja Aleksi.

Ensimmäisenä iltana eli oltiin ihan vaan meillä kotona, leikittiin, pelattiin ja syötiin grilliruokaa.
Pojat ei meinannut malttaa käydä nukkumaan.
Sitten seuraavana päivänä lähettiin kaupungille, käytiin torilla ja kalastajan kojulla muikuilla.
Ja tietenkin lipalla jäätelöillä.





Pitihän se uudistunut Pikku Kakkosen puistokin katsastaa, ja olihan se ihan hieno.
Pojat ainakin tykkäs.





Pikkuserkukset. 





Elias on niin... no sulonen ja hellyyttävä. Just parhaassa iässä.
Käytiin myös kävelyllä Casinon saarilla...







Ja kerrankiin miusta sai ihan kelvollisia kuvia. Tykkään muuten aika paljon tuosta asusta, paita ja kengät on H&M:ltä, shortsit seppälästä, aurinkolasit Cubukselta ja korvikset Expressionista.
Mutta kyllä se viikon paras vaate oli ehdottomasti H&M:n raidallinen shortsihaalari, mukava päällä ja ihanan värikäs.



'





Keskiviikkona käytiin aamulla Ripakkolanlahdella uimassa, ja sitten iltapäivällä lähdettiin käymään tivolissa Seiterässä. Mie ja äiti käytiin kaikenmaailman pyörityslaitteissa eli Crazy Dancessa, Joyridessa ja Crazy Walzerissa, ja voin kyllä sanoo, että etenkin tuon viimesen jälkeen oli niskat kipeet. Mutta hauskaa oli.
Elias taas tykkäs kävi vähän pienempien laitteissa ja ois halunnu mennä niihin uudestaankin :)
Mie kävin tuossa Crazy Palace talossa kaksi kertaa, ensin Veetin ja Aleksin kanssa ja sitten vielä toisen kerran Aleksin kanssa kahdestaan.








Sain nuo meikit :) Etenkin tuo huulikiilto on ihana, mutta on nuo kynsilakatkin tosi kivan värisiä.
Tuon Kiss Me tähden voitin tivolin narunvedosta.





Oli siis aivan mahtava viikko, kiitos ihanien vieraiden.
Torstaina illalla vieraiden lähdettyä, lähdettiin sitten mökille saunomaan ja uimaan ja oltiin siellä yötä. Tänään tultiin sitten kaupunkiin ja huomenna taas uudestaan mökille. Vähän tällaista rumppaamista, mutta sitä kai se kesä teettää.

Testasin tänään mummon pyörää, jonka ehkä vaihdan omaani, ja kävin kirjastossa.
Lainasin pari kivaa kirjaa ja varasin Elina Rouhiaisen Kesyttömän, jonka olen jo pitkän aikaa halunnut lukea. Ensi viikolla sitten pitäisi saada se luettavaksi :)
Mutta kaikista suurin yllätys sitten olikin poistokirjojen hyllyllä, J.R.Wardin Ikuinen Rakastaja ihan ilmaiseksi!!! Vähän vaan oli sivut rempsallaan (ei irronnu kuitenkaan), silleen että lainattavaksi ei enää kelvannut. Mutta miullehan kelpasi oikein hyvin. 



Huomenna siis mökille ja siellä ollaan ehkä tiistaihin asti.
Ja keskiviikkona on miun synttärit. Jotenkin jännä aatella, että täytän jo kuustoista.



- Vilma  

MGMT- Kids
The Who- The Kids are Alright










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti