sunnuntai 12. tammikuuta 2014

My Top 25

Tämä on vähän erilainen postaus, jonka olen halunnut tehdä jo kauan.
Törmäsin tämän tyyppisiin postauksiin muissakin blogeissa ja innostuin.
Kyseessä on siis minulle tärkeimmät biisit.
Näiden valinta oli ihan hemmetin vaikeaa ja tärkein kriteeri oli, että kappaleen täytyy olla jollain lailla minulle itselleni merkityksellinen. Sen sanoissa täytyy olla jotain viisasta ja koskettavaa, jotain joka saa pohtimaan sitä tarkemmin.  Ja siitä täytyy tulla heti sellainen tunne, että hei tähän minä voin samaistua.

Valitsin 10 englanninkielistä, 10 suomenkielistä ja 5 instrumentaalista (tai no elokuvamusiikkia kuitenkin) kappaletta, sillä en voinut valita vain kymmentä biisiä.
Nämä kertovat tavalla tai toisella jotain minusta ja minun elämästäni. Ne eivät kaikki ole minun lempikappaleitani, vaan sellaisia, joiden sanat tuntuvat merkityksellisiltä. Sellaisia joilla on oikeasti sanottavaa ja jotka ovat antaneet jossain vaiheessa iloa ja voimaa.
Jouduin rajaamaan hirveästi lempikappaleitani (kuten Ed Sheeranin Little Bird, tai The Frayn Look After You) pois, koska vaikka pidän niistä valtavasti, ne eivät loppujen lopuksi kerro mitään minusta.
Joten tässä ne 25 minulle merkityksellisintä kappaletta, ei siinä tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan.


Kuvat: We Heart It



  Olen asunut koko elämäni pikkukaupungissa ja aina välillä tulee sellainen olo, että täältä on pakko päästä pois. Haaveilen suurkaupungeista ja eksoottisista paikoista ja ylipäätään vain haluan lähteä täältä edes vähäksi aikaa. Kuten tulette huomaamaan aika monessa valitsemassani kappaleessani nousee esille tämä sama teema. Tämä kappale on ehkä niistä kuitenkin se minulle itselleni tärkein.
   "Though it's not easy to tell you goodbye, I gotta take a risk, Take a chance, Make a change
And breakaway”


Jos täytyisi valita lempikappaleeni kaikista, se olisi hyvin todennäköisesti tämä. Tämän kappaleen sanoma on mielestäni, se, että me jokainen olemme itse oman elämämme ”kirjoittajia”. Kukaan muu ei voi päättää meidän elämästämme, vaan me itse olemme siitä vastuussa.
   ”No one else, no one else, can speak the words on your lips. Drench yourself in words unspoken, 
live your life with arms wide open. Today is where your book begins, the rest is still unwritten”


“Do you ever feel, feel so paper thin like a house of cards, one blow from caving in? Do you ever feel already buried deep? Six feet under screams, but no one seems to hear a thing.
Todellakin! Tämä kappale on täynnä asiaa ja kertoo kyllä aika osuvasti siitä miltä minustakin on joskus tuntunut ja välillä tuntuu vieläkin. Mutta se on myös mitä parhain voimabiisi ja antaa toivoa.
Tämä on biisi kaikille niille, jotka ovat joskus tunteneet itsensä mitättömiksi ja turhiksi.
”Maybe you're reason why all the doors are closed, So you could open one that leads you to the perfect road”


Viime kesän hittibiisi, josta löytyy vahva sanoma. Se on älyttömän tarttuva ja voimakas ja joka kerta kun sen kuulee tekee vain mieli hyppiä ja pomppia ja laulaa täysillä mukana.  Tarpeetonta kai sanoa, miten paljon rakastan tätä biisiä. On ihana, että on hittibiisejä, joissa on myös merkitykselliset ja täydelliset sanat. 
”I can't tell where the journey will end, But I know where to start”

Tätä kappaletta olen kuunnellut jo varmaan kymmenenvuotiaasta asti, mutta vasta myöhemmin sen hienous aukesi minulle. Ensinnäkin Mariella on sama syntymäpäivä kuin minulla, ja jo sen takia hänen on pakko olla hyvä, mutta tämä kappale on myös oivaltava. Siinä luetellaan käytännössä kaikki mitä ihminen tarvitsee ja etsitään elämän tärkeitä asioita.
“Finding me, finding truth. Finding love in a changing world, Finding peace, in simplicity.
Finding out where I come from”


Michaelin ääni on ehkä maailman täydellisin, mutta tämä on myös yksi positiivisimmista kappaleista mitä olen kuullut. En ole ikinä ollut kunnolla rakastunut ja välillä ottaa älyttömästi päähän, kun toiset löytävät rakkauden niin helposti, mutta minä olen edelleen yksin. Sitten kuuntelen tätä kappaletta ja helpottaa.
 “I might have to wait, I'll never give up. I guess it's half timing, and the other half's luck.
Wherever you are, whenever it's right. You'll come out of nowhere and into my life”



Tämä on kappale lempielokuvastani (tai itseasiassa toisesta niistä, toinen on Mr. Nobody) Elämäni Seinäruusuna ja no tykästyin siihen heti ensi kuulemalta. Se kertoo yksinkertaisesti siitä, että pitää vain olla oma itsensä, eikä muuttua jonkun muun takia ja elää vain omaa elämäänsä.  Se merkitsee minulle myös vähän sitä, että vaikka haluan muuttaa kauas pois, jää osa minusta tänne lapsuuden kotipaikalle.
“I get a little bit bigger but then I'll admit, I'm just the same as I was. Now don't you understand,
I'm never changing who I am”


Taas voimabiisi niille, jotka tuntevat olevansa väärin ymmärrettyjä ja kohdeltuja. Niille joista muuten vain tuntuu, että en riitä, en ole tarpeeksi hyvä. Minäkin olen tuntenut niin. Tämä biisi kertoo siitä, miten me itse olemme itsemme pahimpia kriitikkoja. Koska loppujen lopuksi jos me itse olemme tyytyväisiä itseemme ja hyväksymme itsemme kaikkine vikoineen, muiden mielipiteillä ole yhtään mitään väliä. Sen sanoman haluan välittää muillekin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen on täydellinen omalla tavallaan.
”Bad decisions, that's alright. Welcome to my silly life”


Tämä on sellainen kappale joka vetää herkäksi. En ikinä ole tykännyt hyvästeistä ja on jotenkin aina haikeaa kun tajuaa, että jokin osa elämästä on ohi. Tämä muistuttaa muualle muuttaneista ystävistä, peruskoulun loppumisesta ja yleensä kaikesta siitä mikä on vähän haikeaa. Mutta samalla se on myös toiveikas. Koska vaikka jokin asia on ohi muistot eivät koskaan häviä.
 “Just because everything's changing, doesn't mean it's never been this way before. All you can do is try to know who your friends are as you head off to the war”

Elämä on suoraan sanottuna välillä ihan perseestä. Minulle kaikista vaikeinta aikaa oli ala-asteen loppu ja yläasteen alku, mutta sen jälkeen elämä alkoi hymyillä ja olin taas onnellinen. Vaikka tuntuisi, että asiat olisivat kuinka huonosti, ne kyllä tulevat paranemaan.  It`s always darkest before you see the light, kuten tässä biisissäkin sanotaan. Ihailen Anna Abreuta ja vaikka hän yleensä onkin sellainen ilopilleri, on tässä kappaleessa jotain syvempää merkitystä.
When it gets hard you gotta stay strong, when everybody wants you to fail”
“No matter what cards you got. You still gotta play your hand”



Tässäkin on kappale jonka sanat ovat täyttä asiaa. Vahva suomenkielinen voimabiisi. Minulle se kertoo siitä, että olen jo kerran käynyt pohjalla, mutta selvinnyt siitä ja sen jälkeen selviän mistä vain. Tämä on jotenkin niin vapauttava kappale. Välillä pitää vain unohtaa kaikki asiat ja pudottaa harteiltaan kaikki painavat asiat. Päättää vain, että nyt riittää. Että ei halua jaksaa kurjuutta vaan olla onnellinen.
”Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään. Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää . Joten anna mennä, joten anna mennä”


Yllätys yllätys blogin (entinen) nimi tulee tästä biisistä. Samaistun suuresti tähän biisin tinakenkätyttöön ja vaikka tätäkin kappaletta voi tulkita monella tapaa näen siinä vahvasti kiusatun tytön tarinan. Tytön joka haluaa, että joku tulee pelastamaan hänet ja viemään parempaan paikkaan. Paikkaan jossa ei ole pahan puhujia eikä selkäänpuukottajia. Vaikka edelleenkin tuntuu välillä, että haluaisin löytää sen ”tinakenkäpojan”, olen ruvennut käsittämään, että ainoa joka voi tuolta polttavalta asfaltilta minut pelastaa olen minä itse. Ja kaikkialla on niitä ilkeitä ihmisiä. Niistä vain pitää oppia olemaan välittämättä.
”Et täällä voi olla sä paikoillaan,muuten tinakenkäsi sulaa. Juokse sinne missä on viileää
siellä amor nuolella tähtää”


Vaikka tämä biisi oikeasti kertoo eksästä ja eroon suhtautumisesta, tulkitsen itse sen eri tavalla. Kuuntelin tätä todella paljon kun minulla oli vaikeaa ja minua kiusattiin. Silloin kun jouduin kohtaamaan entisiä ystäviä, jotka tavallaan olivat pettäneet minut ja tarvitsin jostain voimaa.
 ”Oon yksin ja se tuntuu hyvältä. Mä oon viisas. Mun sydämellä on kypärä.
Mä oon kaunis,vaikka itse sanonkin. Ja voin paljon paremmin.”


(Tähän ei löydy Youtubesta videota, mutta spotifysta biisi onneksi löytyy, käykää
kuuntelemassa siellä!)
Yksi suurimmista unelmistani on matkustaminen. Haluaisin myös jossain vaiheessa mahdollisesti asua ulkomailla. Muuten vain nähdä maailmaa ja seikkailla. Tämä kappale kertoo siitä. Se myös kertoo siitä, että vaikka lähtisinkin muualle, tulen varmasti aina kaipaamaan Suomea.
Mutta toisin kuin tämän biisin päähenkilö, minä kyllä aion palata. Sen jälkeen kun olen käynyt näissä mainituissa paikoissa.
”En tahdo jäädä varjoihin, vaan sekaan sukellan. Paperisen laivan aaltoihin puhallan”

Taas yksi biisi Samulia (tai no alun perin Eppu Normaalia, mutta tämä versio on parempi).  Hän on kuitenkin ollut yksi minulle tärkeimmistä artisteista nuorempana ja tämäkin kappale on äärimmäisen kaunis. Itkubiisi, joka onnistuu koskettamaan joka ikinen kerta. Tärkeä sanoma siitä, että pitää osata elää hetkessä ja olla kiitollinen siitä mitä on.
”Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä”
”Tiedänhän että pieni oon, kun siltä tuntuu mahdun hyvin kainaloon”

Artisti, jolla on ehkä kaikista puhtain ja helein ääni, jonka olen ikinä kuullut. Myös yksi harvoista artisteista, jonka olen päässyt näkemään livenä. Tämä kappale on täyteen ladattu positiivista energiaa. Itsessään jo pieni pala onnea. Tämä myös huokuu rohkeutta ja seikkailunhalua. Se myös on tavallaan sanoma siitä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.  Ja nimenomaan siitä, että mikään ei ole mahdotonta, kun vain uskoo itseensä.
”Maailma on suuri, on paljon piilossa. Ei ole olemassa mitään mahdotonta. Kun vain uskaltaa  aukoo ovia ja myöntää se, mitä on niiden takana”

Juha Tapion karismaa ei vain voi kiistää! Ja tämä on ehkä häneltä se itselleni tärkein kappale. En ole mikään uskonnollinen ihminen, joten vaikka tämä kertookin enemmän siitä, tulkitsen itse sen hieman eri tavalla. Minua tämä muistuttaa äidistäni, joka on yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Hän on ollut aina tukenani joka tilanteessa, ja toisin kuin mitä tässä biisissä puhutaan, hän on myös oikeasti pystynyt auttamaan ja kuivaamaan ne kyyneleet. Mutta ylipäätään, me jokainen tarvitsemme jonkun, joka välillä lohduttaa, oli se sitten ystävä, perheenjäsen tai sitten se Jumala. Ja tämä seuraava lainaus taas kertoo siitä, että pitäisi osata olla oma itsensä.
”Vuorosanas hallitset ja niissä pystyt kulkee. Pystyisitkö jättämään ne pois?”




Taas Juha Tapiota. Syy on yksinkertaisesti se, että hän on onnistunut koskettamaan syvästi upeilla sanoituksillaan ja kauniilla äänellään. Tämä biisi muistuttaa siitä, että koskaan ei saa luopua toivosta! Näitä sanoja haluaisin välillä sanoa ystävilleni, jos heillä on elämässään jotain murhetta. Ja muutenkin, koen olevani sellainen ihminen, jolle voi purkaa murheitaan ja huoliaan, ja yritän auttaa parhaani mukaan. Välillä en ehkä siinä onnistu, mutta itse uskon siitä, että jos huolistaan kertoo jollekin se oikeasti helpottaa.
”Tiedän mitä on, tiedän mitä on, kantaa unelmaa. Joskus toivoton vaikkakin se on, taivas kimaltaa”




Tämän biisin valitsin puhtaasti kertosäkeen takia, mutta on se muutenkin erittäin hyvä. Ja Kristiina on lahjakas laulaja. Erityisesti muuten rakastan tämän biisin pianosooloa, jonka itsekin haluaisin oppia soittamaan. No yksinkertaisesti tämän kappaleen sanoma on se, että jos haluaa toteuttaa unelmansa täytyy vain uskaltaa. Se on aika lyhyt, mutta tehokas sanoma.
”Niin suojassa kasvoi mun maailma. Saan oppia, kaikki tahrat, kivenpohjat tahdon kokea.”
”Unelmat alkavat, kun mä uskallan. Unelmat voi elää vain vapaana”




Jälleen kerran yksi biisi, joka pääasiassa kertoo seikkailunhalusta. Se on todella mukaansa tempaava ja energinen. Se myös kertoo siitä, että ikinä ei voi tietää mihin elämä johtaa, mutta se ei haittaa. Pitääkin elää sen mukaan, mikä itsestä sillä hetkellä hyvältä tuntuu, eikä miettiä sitä, tuntuuko siltä myös kymmenen vuoden kuluttua. Valita vain se tähti jota lähtee seuraamaan.
”Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen, taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen. Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan, taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa.”




Jos minun täytyisi valita maailman kaunein kappale, valitsisin todennäköisesti tämän. Se on rauhoittava ja lempeä ja jostain syystä koskettaa syvästi. Yhdessä vaiheessa tämä kappale oli minulle ns. tuutulaulu, jota kuunnellessa nukahdin. Ei siitä oikeastaan voi muuta sanoa.
Äärettömän kaunis melodia, jonka haluaisin joskus oppia soittamaan kunnolla pianolla.




Olen potterhead, joten tämä on yksinkertaisesti pakko valita mukaan. Harry Potter on ehdottomasti kaikista kirjasarjoista suosikkini. Sen jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen ja se lumoaa joka kerta. Ja totta kai sen tunnussävel muistuttaa siitä eniten. Vaikka onhan Potter elokuvien musiikki muutenkin upeaa.



Koska yksi kappale Pottereista ei vain yksinkertaisesti riitä.
Fred ja George ovat ehdottomasti lempihahmoni koko sarjasta ja tähän kappaleeseen liittyvä kohtaus on legendaarinen.




Tämä kappale on tuttu Spiritistä, joka myös kuuluu lempielokuviini. Rakastan hevosia, joten ei mikään ihme. Tämä melodia on ylistys vapaudelle ja todella voimakas sellainen. Se saa väistämättä hymyn huulille.

 

Tykkään myös Disney elokuvista ja ne olivat osa lapsuuttani, joten tämä on muistutus siitä. Oliver ja kumppanit ei välttämättä ole niistä paras, mutta tästä kappaleesta pidän kyllä eniten. Tanssijalkaa alkaa heti vipattaa ja onhan tässä biisissä myös sanomaa.
Miksi pitäisikään välittää kaikesta turhanpäiväisestä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti