tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014



Uusi vuosi ja uudet kujeet.
Tässä kuussa tehtiin wanhojen mekkoa ja muutenkin  valmistauduttiin tuohon päivään.
Koulussa alkoi wanhojen harkat ja se vasta olikin hauskaa.
Olin musiikin elokuvakurssilla jossa siis vaan katsottiin  elokuvia koko kurssin ajan.
Yksi lukion parhaimmista kursseista.
Innostuin myös katsomaan maratoonina Pretty Little Liarsia ja lähetin virallisen hakemuksen kesävaihtoon lähtemisestä.



Tämän kuun tärkein juttu oli tietenkin Wanhat, joka kyllä oli yksi elämäni parhaista päivistä.
Ajoin myös ensimmäistä kertaa elämässäni autoa ja
hiihtolomaa vietettiin vähän pohjoisemmassa, nimittäin Rukalla.
Pääsin laskettelemaan ja vietin aikaa ihanien sukulaisten kanssa.
Sain myös tietää, että pääsen kesäksi Washingtonin osavaltioon USA:han.



Maaliskuussa en kuvaillut hirveästi, mutta ahkeroin koulussa,
kävin jumpissa ja luin myös jonkin verran kirjoja.
Pidin myös 4H:n kerhoja.
Kuukausi oli siis aika koulun ja työntäyteinen, mutta ihan mukava silti.



Huhtikuussa opiskelin ahkerasti, kävin mummojen luona,
katsoin paljon tv:tä, vietin aikaa tyttöjen kanssa, kävin
katsomassa Divergent leffan ja tein viimeisen juttuni Itä-Savoon.
Vietettiin  myös pääsiäistä ja Sannin synttäreitä.



Viimeinen kuukausi lukion toista vuotta.
Vietettiin vappua ja äitienpäivää ja sain viimein tietää
isäntäperheet joiden luokse majoitun kesällä.
Aloitettiin mökkeilykausi ja heitin talviturkin.
Kävin myös koulun School`s out bileissä.


Kesäkuuhun kuului paljon mökkeilyä, 
juhannuksen viettoa ja visiitti Joensuussa Lions tapaamisessa.
Sain myös lentoliput ja matka alkoi tuntua konkreettiselta.
Juttelin whatsappryhmässä muiden vaihtoon lähtijöiden kanssa.
Olin myös töissä 4H:n kesäkerhossa, kuten viimekin kesänä ja läpäisin autokoulun teoriakokeen.
Nautin suomen kesästä, pakkailin ja jännitin lähtöä 
joka koittikin 28. päivä, jolloin matkustin Chicagoon ja sieltä Seattleen.


Heinäkuu 2014 oli rehellisesti sanottuna elämäni paras kuukausi tähän asti.
Vietin sen Washingonin osavaltiossa Yhdysvalloissa kahden ihanan perheen luona.
Kokeilen zipliningia, ratsastin, vaelsin Mount Rainierilla, kävin
hurjissa laitteissa Silverwood huvipuistossa, yövyin teltassa Idahon tähtitaivaan alla
ja vietin pari päivää Oregonin rannikolla. 
Kävin myös roadtripillä hostsisko Laurenin kanssa, 
koin aidon amerikkalaisen 4th of Julyn ja selviydyin "suuresta" myrskystä.
11.7 täytin 18-vuotta ja vietin syntymäpäiväni Seattlen nähtävyyksiä katsellen.
Ei hullumpi tapa tulla täysi-ikäiseksi.



Elokuun ensimmäiset päivät vietin vielä maailman toisella puolella, 
3.päivä olin jo takaisin Helsingissä.
Ennen koulun alkua nautin viimeisistä lomapäivistä, 
mökkeilin ja näin kavereita pitkästä aikaa.
7.päivä alkoi abivuosi ja samana päivänä oli myös rakkaan pikkuveljen synttärit. 
Tyttöjen kanssa vietettiin ihana viikonloppu Millan mökillä, uitiin, 
saunottiin ja löhöiltiin uimapatjoilla.
Matkustin Helsinkiin, jossa kävin rippijuhlissa ja näin kummitätiä.
Luin myös uhkaavasti lähestyviin kirjoituksiin...


Syyskuu oli koko vuoden kiireisin, mutta samalla tylsin kuukausi.
Kuvasaldoa ei kertynyt käytännössä yhtään ja aika meni lähinnä
opiskeluun. Syy tähän oli ylioppilaskirjoitukset; kirjoitin
englannin ja terveystiedon, molemmat ihan hyvillä arvosanoilla.
Juhlistettiin kirjoitusten loppumista tyttöjen kanssa.


Lokakuu oli kaikin puolin mukava kuukausi.
Koulustressi helpotti viimein ja pystyin ottamaan rennosti.
Sain viimein ajokortin ja oman ihanan auton.
Oltiin Veetin kanssa yötä mummon luona ja kävin myös pari kertaa ratsastamassa. 
Syysloma vietettiin vähän lämpimämmässä paikassa,
nimittäin Lanzarotella, joka oli todella kiva paikka. 


Marraskuussa ajelin autolla, tein kouluhommia, luin melko paljon
kirjoja ja nautin vaan elämästä. 
Kävin Lions clubin kokouksessa kertomassa miun reissusta ja
pidettiin leffailta tyttöjen kanssa.
Koska miulla oli kahdentoista aamuja, kävin ahkerasti salilla.
Aloitin jouluvalmistelut ja kävin myös koulun pikkujouluissa.
Viimeiset lukiobileet meille abeille.


Joulukuussa nautin joulun odotuksesta ja rennoista koulupäivistä.
Kävin Helsingissä Studia messuilla ja sain tulevaisuuttani ehkä 
vähän selkiytettyä. Innostuin Teen Wolf sarjasta ja kävin salilla.
Vietettiin myös kahdet synttärit hyvällä porukalla keilauksen 
ja baarikierroksen merkeissä sekä tyttöjen kesken rennot pikkujoulut Sonjan luona.
Alkoi myös joululoma, josta olen nauttinut täysin siemauksin.
Kävin paketoimassa Citymarketilla lahjoja ja jouluaattona
meidän kuusen alta löytyi myös minulle kivoja paketteja.


Vuosi 2014 on ollut elämäni paras tähän asti. 
Olen tuhannesti kiitollinen siitä, että olen saanut kokea näin paljon ihania asioita
ja perheestä ja ystävistäni, jotka ovat olleet kanssani näitä hetkiä kokemassa.

Toivon, että vuoteen 2015 mahtuu yhtä paljon hienoja hetkiä kuin tähän vuoteen!

Kiitos vuodesta 2014 ja hyvää uutta vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti