sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuulumisia







Minä ja komea veljeni <3



Hiihtoloma päättyy tänään ja kaikenlaista ehti tapahtua.
Eilen oltiin miun isotädin Marjatan hautajaisissa Kerimäellä. Hän eli pitkän ja hyvän elämän, joten sinäänsä hautajaiset eivät olleet mitenkään erityisen surulliset, vähän haikeaa toki hyvästellä sukulainen joka on ollut elämässäni koko ajan jollain tapaa mukana.

Näiden hautajaisten vuoksi saatiin meille vieraaksi sukulaisia vähän kauempaa, nimittäin iskän serkku Heidi perheineen. Oli todella kiva nähdä taas pikkuserkkuja Aleksia ja Eliasta. Vähän poikaenergiaa tännekin, hahah :D
Pidettiin myös "kisakatsomoa", eli katottiin Kingi ja UMK. Kingin voitto meni ihan oikealle henkilölle mutta Suomen euroviisuedustajasta minulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta todella hyvä, että vähemmistöjen asiaa voi tällä tavalla tuoda esille, mutta finaalissa olisi kyllä ollut paljon parempiakin kappaleita.



Viime sunnuntaina otettiin suunta kohti Lappeenrantaa ja jo tutuksi tullutta Holiday Club Saimaata.
Erinomaista ruokaa O`Learysistä (pulled pork quoesadillas ja jälkkäriksi american pancakes), kylpylää, kuntosalia  ja keilausta. Mukava irtiotto arjesta.

Muuten loma on mennyt lähinnä kirjoituksiin lukiessa ja tv:tä tuijotellessa. Ensi viikolla luvassa vielä viimeiset  kertaustunnit ja sitten alkaakin kevään loppurutistus.
Ja pitäisi jo pian päättää, että mihin hakee lukion jälkeen; onneksi suunta on minulla jo melko selvä, aion ainakin hakea Joensuuhun lukemaan kasvatustieteitä.

Mutta nyt taidan palailla psykologian kirjojen pariin.
Kirjoittelen taas kunhan yo-urakka vähän helpottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti