maanantai 17. kesäkuuta 2013

And we laughed and had a really good time












Pari kivaa eläinystävää. Jänö joka uskaltautui yllättävän lähelle ja sisilisko jota mie säikähdin.









Viikonloppu vierähtikin Millan mökillä ft. Milla ja Sanni ja oli kyllä hauskaa.
Grillattiin ja herkuteltiin, saunottiin, pelailtiin ja valvottiin myöhään.
Ja taas oli aivan mahtavat jutut ;)
Oli siis todella kivaa, kiitos tytöille parhaasta seurasta.

Muuten viikko oli työntäyteinen ja nyt ne kesätyötkin sitten loppuivat. 
Oli todella kivaa sielläkin, tulee ikävä kaikkia ihania lapsia.







Kävin viikolla myös kirjastossa josta tarttuikin mukaan kiitettävä määrä kesälukemista.
Mutta hei, kirjasto muuttaa nyt kesän aikana niin pakkohan siellä oli käydä ennen kuin
menee kiinni. 
En tiedä miten jaksan ja ehdin nuo kaikki lukea, mutta koska koulun takia lukeminen jäi todella vähälle yritän nyt taas opetella lukemaan ihan oikeita kirjoja, en vain ficcejä wattpadilta.

Saatan tännekin vähän kertoa noista kirjoista kunhan niitä edistyn aloittamaan, etenkin jos oli sellainen kirja jota voisin suositella.

Ensimmäinen jota aloin lueskella on tuo Lauren Conradin Style, joka on osoittautunut todella hyväksi opukseski. Sen innostamana aloitinkin vaatekomeron siivous urakan, joka tulee todennäköisesti jatkumaan vielä pari päivää... Mutta ties mitä aarteita sieltäkin löytyy!
Löysin jo eilen ihanat farkut jotka olin tyystin unohtanut.


Huomenna lähden mökille ja olen siellä sitten ainakin sunnuntaihin asti, joten Juhannus vietellään ihan oman perheen kesken
Toivotaan että säät suosivat niin pääsee vaikka veneilemään ja ainakin uimaan.

- Vilma






2 kommenttia:

  1. Oli kyllä ihan superhauskaa, kiitos siitä siullekki! <3 Tää reissu muistetaan ja toivottavasti pystyttäis toteuttamaan mahd. pian uuestaan ;) Mageita kuvia sait otettuu :) Ihan rupes taas tekemään grilliruokaa mieli, vaikka vedettiinkin aikamoiset ruokaöverit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökille sit seuraavaks ;) Tai teille :D
      Ja kiitti =)
      Mie söin vielä eilen maissii illalla... Ei ois kyl yhtään tehny enää mieli xD

      Poista