tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014



Uusi vuosi ja uudet kujeet.
Tässä kuussa tehtiin wanhojen mekkoa ja muutenkin  valmistauduttiin tuohon päivään.
Koulussa alkoi wanhojen harkat ja se vasta olikin hauskaa.
Olin musiikin elokuvakurssilla jossa siis vaan katsottiin  elokuvia koko kurssin ajan.
Yksi lukion parhaimmista kursseista.
Innostuin myös katsomaan maratoonina Pretty Little Liarsia ja lähetin virallisen hakemuksen kesävaihtoon lähtemisestä.



Tämän kuun tärkein juttu oli tietenkin Wanhat, joka kyllä oli yksi elämäni parhaista päivistä.
Ajoin myös ensimmäistä kertaa elämässäni autoa ja
hiihtolomaa vietettiin vähän pohjoisemmassa, nimittäin Rukalla.
Pääsin laskettelemaan ja vietin aikaa ihanien sukulaisten kanssa.
Sain myös tietää, että pääsen kesäksi Washingtonin osavaltioon USA:han.



Maaliskuussa en kuvaillut hirveästi, mutta ahkeroin koulussa,
kävin jumpissa ja luin myös jonkin verran kirjoja.
Pidin myös 4H:n kerhoja.
Kuukausi oli siis aika koulun ja työntäyteinen, mutta ihan mukava silti.



Huhtikuussa opiskelin ahkerasti, kävin mummojen luona,
katsoin paljon tv:tä, vietin aikaa tyttöjen kanssa, kävin
katsomassa Divergent leffan ja tein viimeisen juttuni Itä-Savoon.
Vietettiin  myös pääsiäistä ja Sannin synttäreitä.



Viimeinen kuukausi lukion toista vuotta.
Vietettiin vappua ja äitienpäivää ja sain viimein tietää
isäntäperheet joiden luokse majoitun kesällä.
Aloitettiin mökkeilykausi ja heitin talviturkin.
Kävin myös koulun School`s out bileissä.


Kesäkuuhun kuului paljon mökkeilyä, 
juhannuksen viettoa ja visiitti Joensuussa Lions tapaamisessa.
Sain myös lentoliput ja matka alkoi tuntua konkreettiselta.
Juttelin whatsappryhmässä muiden vaihtoon lähtijöiden kanssa.
Olin myös töissä 4H:n kesäkerhossa, kuten viimekin kesänä ja läpäisin autokoulun teoriakokeen.
Nautin suomen kesästä, pakkailin ja jännitin lähtöä 
joka koittikin 28. päivä, jolloin matkustin Chicagoon ja sieltä Seattleen.


Heinäkuu 2014 oli rehellisesti sanottuna elämäni paras kuukausi tähän asti.
Vietin sen Washingonin osavaltiossa Yhdysvalloissa kahden ihanan perheen luona.
Kokeilen zipliningia, ratsastin, vaelsin Mount Rainierilla, kävin
hurjissa laitteissa Silverwood huvipuistossa, yövyin teltassa Idahon tähtitaivaan alla
ja vietin pari päivää Oregonin rannikolla. 
Kävin myös roadtripillä hostsisko Laurenin kanssa, 
koin aidon amerikkalaisen 4th of Julyn ja selviydyin "suuresta" myrskystä.
11.7 täytin 18-vuotta ja vietin syntymäpäiväni Seattlen nähtävyyksiä katsellen.
Ei hullumpi tapa tulla täysi-ikäiseksi.



Elokuun ensimmäiset päivät vietin vielä maailman toisella puolella, 
3.päivä olin jo takaisin Helsingissä.
Ennen koulun alkua nautin viimeisistä lomapäivistä, 
mökkeilin ja näin kavereita pitkästä aikaa.
7.päivä alkoi abivuosi ja samana päivänä oli myös rakkaan pikkuveljen synttärit. 
Tyttöjen kanssa vietettiin ihana viikonloppu Millan mökillä, uitiin, 
saunottiin ja löhöiltiin uimapatjoilla.
Matkustin Helsinkiin, jossa kävin rippijuhlissa ja näin kummitätiä.
Luin myös uhkaavasti lähestyviin kirjoituksiin...


Syyskuu oli koko vuoden kiireisin, mutta samalla tylsin kuukausi.
Kuvasaldoa ei kertynyt käytännössä yhtään ja aika meni lähinnä
opiskeluun. Syy tähän oli ylioppilaskirjoitukset; kirjoitin
englannin ja terveystiedon, molemmat ihan hyvillä arvosanoilla.
Juhlistettiin kirjoitusten loppumista tyttöjen kanssa.


Lokakuu oli kaikin puolin mukava kuukausi.
Koulustressi helpotti viimein ja pystyin ottamaan rennosti.
Sain viimein ajokortin ja oman ihanan auton.
Oltiin Veetin kanssa yötä mummon luona ja kävin myös pari kertaa ratsastamassa. 
Syysloma vietettiin vähän lämpimämmässä paikassa,
nimittäin Lanzarotella, joka oli todella kiva paikka. 


Marraskuussa ajelin autolla, tein kouluhommia, luin melko paljon
kirjoja ja nautin vaan elämästä. 
Kävin Lions clubin kokouksessa kertomassa miun reissusta ja
pidettiin leffailta tyttöjen kanssa.
Koska miulla oli kahdentoista aamuja, kävin ahkerasti salilla.
Aloitin jouluvalmistelut ja kävin myös koulun pikkujouluissa.
Viimeiset lukiobileet meille abeille.


Joulukuussa nautin joulun odotuksesta ja rennoista koulupäivistä.
Kävin Helsingissä Studia messuilla ja sain tulevaisuuttani ehkä 
vähän selkiytettyä. Innostuin Teen Wolf sarjasta ja kävin salilla.
Vietettiin myös kahdet synttärit hyvällä porukalla keilauksen 
ja baarikierroksen merkeissä sekä tyttöjen kesken rennot pikkujoulut Sonjan luona.
Alkoi myös joululoma, josta olen nauttinut täysin siemauksin.
Kävin paketoimassa Citymarketilla lahjoja ja jouluaattona
meidän kuusen alta löytyi myös minulle kivoja paketteja.


Vuosi 2014 on ollut elämäni paras tähän asti. 
Olen tuhannesti kiitollinen siitä, että olen saanut kokea näin paljon ihania asioita
ja perheestä ja ystävistäni, jotka ovat olleet kanssani näitä hetkiä kokemassa.

Toivon, että vuoteen 2015 mahtuu yhtä paljon hienoja hetkiä kuin tähän vuoteen!

Kiitos vuodesta 2014 ja hyvää uutta vuotta 2015!

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia







Joulupöydästä löytyi kaikenlaista herkkua...









Tuon ihanan kynttilämökin ostin lahjaksi äitille ja iskälle. Tykkäsivät kovasti :)



























Nyt on vatsa täynnä jouluruokaa ja suklaata ja sain viimein aikaiseksi tulla päivittelemään
tännekin vähän tunnelmia.
Kuvat on vaan nopeita räpsyjä, mutta toivottavasti tunnelma silti välittyy.

Vietettiin joulu ihan perheen kesken, molemmat mummot oli meillä ja oli mukavan rento ja rauhallinen aatto. Syötiin hyvin ja olla möllötettiin vaan. Perhejoulut on kyllä parhaita :)

Joululahjasaalis oli myös ihan mukava, en sitä kuitenkaan ruvennut kuvailemaan sillä asiat mitä sain eivät ole kovin kuvauksellisia. Suklaata, rahaa, ladyshave, yöpuku, villasukat jne.
Sain myös Remingtonin Sleek and Curl suoristusraudan/kihartimen, joka vaikuttaa ensi testien jälkeen erittäin toimivalta. Lämpenee ainakin todella nopeasti ja lämpötilanäyttö on myös plussaa.

Tänään olen viettänyt aikaa itselleni ostamani joululahjan parissa, löysin nimittäin Lidlistä How I Met Your Motherin kaksi ensimmäistä kautta parilla kympillä joten sitä on tullut nyt töllötettyä.
Siirrettiin myös meidän pleikka kakkonen miun huoneeseen joten sitäkin olen nyt pelaillut.
Ah ihanat nostalgiafiilikset kun pelaa jotain Sims ykköstä.

Yritän vielä ennen vuodenvaihetta päivittää tänne blogiin perinteisen vuosikatsauksen ja vähän jotain suunnitelmia/toiveita ensi vuodelle. Eli seuraavan kerran postausta silloin!

Toivottavasti teilläkin on ollut kiva joulu :)

- Vilma

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukoristeita

















Joululoma alkoi viimein ja nyt saa ottaa rennosti tammikuun seitsemänteen päivään asti.
Huh helpotus sitä tunnetta kun sai kaikki kokeet tehtyä.

Nyt olenkin vain löhöillyt kotona, katsonut ihan liikaa tv:tä ja valmistautunut jouluun.
Meillä on kotona nyt aika mukavan jouluista ja tänään iskä jopa kantoi kuusen sisään.
Miun huoneeseen olen laittanut vähän jouluvaloja ja tuon kivan pikkukuusen.
Ja kynttilöitä on tullut poltettua jo marraskuun lopusta lähtien.

Nyt lomalla aion vain rentoutua, syödä hyvin ja ehkä vähän lueskella psykologiaa koska sovellustyö on vielä tekemättä ja voisi niihin kirjoituksiin jo alkaa pikkuhiljaa valmistautua.
Mutta pääasiassa otan ihan rauhallisesti ja vain nautin.

Hyvää joulunaikaa siis kaikille!
Palaillaan mahdollisesti jo melko pian vähän toisenlaisen postauksen parissa...

- Vilma


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

December





Viimein ollaan jo joulukuun puolella. Eilen vietettiin itsenäisyyspäivää ja kerrankin pääsin ihan juhlimaan, nimittäin eilen oli myös äidin serkun 60-vuotisjuhlat jossa käytiin perheen kanssa.





Ruoka oli aivan erinomaista ja oli mukava nähdä sukulaisia, joita varmaan viimeksi näin pari vuotta sitten. Ja paikka, Kerimäen vanha apteekkitalo oli myös erittäin viehättävä.



Keskiviikkona piipahdin Helsingissä Studia-messuilla ihanan Sannin kanssa <3
Oli todella kiva päivä ja messuilta löytyi myös kiva photoboothkoppi jota oli sitten myös pakko päästä testaamaan.



Tällä hetkellä vaan chillailen kotona, kuuntelen joululauluja ja nautin kauniista kynttilöistä.
Tuo Lanzarotelta ostettu "laavakivikynttilä" on yksi miun suosikeista.

Nyt alkaa jo pian olla joulufiilis kun tuota luntakin taas tuli.
Enää kaksi viikkoa joululomaan :)

- Vilma



tiistai 25. marraskuuta 2014

Marraskuun suosikit


Marraskuu on miulle itelleni ehkä se kaikista masentavin kuukausi koko vuodessa. Lokakuussa on syysloma ja joulukuussa on tietysti joulu, mutta väliin jää se harmaa ja ankea marraskuu, jota olen aina vähän inhonnut. 
Ei innosta tehdä oikein mitään, viime vuonna en päivittänyt blogia kertaakaan koko kuussa.

Kuitenkin tähänkin kuukauteen mahtuu myös paljon hyviä asioita. Pikkujoulujen viettoa ystävien kanssa ja onnistumisia ylioppilaskirjoituksissa, molemmista englannista ja terveystiedosta tulokseksi nimittäin M.
Olen myös innostunut nyt taas lukemisesta ja varmaan kymmenkunta kirjaa odottaa tuolla hyllyssä vuoroaan.

Ajattelin nyt tehdä vähän erilaisen postauksen, nimittäin esitellä miun tän kuukauden lempparijuttuja.

Vaatteet ja asusteet:


Ehdoton lempparivaate tällä hetkellä on Icepeakin musta takki, jonka löysin Intersportista. 
Se on lämmin, mukava ja äärettömän kevyt. Hintakaan ei ollut mikään hirveä ja tämä takki sopii erinomaisesti näihin pikkupakkasiin. Tämän tyylisiä takkeja on nyt näkynyt paljon, enkä kyllä yhtään ihmettele, sillä kyllä nyt tarkenee!


Tämän huivin ostin jo syyslomalla Lanzarotelta, Mangosta, mutta enemmän sitä olen tässä kuussa käyttänyt. Sopii hyvin villakangastakin seuraksi siistimpään asuun. Lämmin ja ihanan iso. Tykkään. 


Tällaiset ”norjalaiset villapaidat” kuuluvat ehdottomasti talveen ja tilasin tämän ihanan sinisen yksilön HM:ltä. Tykkään väristä ja kuvioista tosi paljon ja on tämä lämminkin. 


Sama tyyli jatkuu sukissa, jotka myös tilasin H&M:ltä ja nämä ovat lämpimät ja uskomattoman pehmeät. Kyllä kelpaa kotona näillä tallustella. 


Ostin Lanzarotelta jostain pikkuputiikista myös tällaisen vähän siistimmän laukun ja olen kyllä ollut ostokseeni erittäin tyytyväinen. Koulukäyttöön sopiva. Ainoa miinus on se, että hirveän paljon kirjoja tähän ei valitettavasti mahdu.


Miun sali-innostus on ollut jo hetken aikaa kateissa ja yksi suuri syy oli se, kun ei ollut mitään paikkaa missä pitää puhelinta/musiikkisoitinta. Oma musiikki nimittäin motivoi huomattavasti ja sen puuttuminen sai koko salille lähtemisen tuntumaan vastenmieliseltä. Sain onneksi vinkin, että HM:lta löytyy tällaisia salikäyttöön tarkoitettuja vyölaukkuja ja pistinkin sellaisen tilaukseen. Pari päivää sitten sitä ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan ja toimii! Miinusta on se, että yhtään isompi puhelin siihen ei mahtuisi, mutta ehkä joltain muulta merkiltä löytyy vastaava isommillekin malleille. Miun S3 minille tämä on just passeli.   

Meikit yms.


Meikeistä minulla ei ole oikeastaan muuta uutta suosikkia, kuin nuo Mavalan kynsilakat. Ne toki ostin jo paljon aiemmin, mutta sävyt suorastaan huutavat joulua, joten nyt ne viimein pääsevät käyttöön! Tällä hetkellä kynsissä tuota Ruby Dust sävyä ja tuo se kiva kynsilakka kyllä kummasti hohtoa arjen keskelle.  

Biisit 

 

Taylor Swift- I know places

Kuulin tämän biisin yhdessä videossa ja se kolahti heti. Yksi ainoista Taylorin biiseistä joista tykkään. Hänellä olisi potentiaalia tehdä tällaisia maagisia ja kauniita kappaleita enemmänkin, joten harmi että suurin osa on sellaista erovalitusta.  Tämä biisi on kuin tehty johonkin dystopiaelokuvaan (Nälkäpeli, Divergent yms.) Aivan ihana!
Valitettavasti Youtubesta ei enää löydy tämän oikeaa versiota, mutta tämä on erittäin hyvä coverversio! 



Martin Tungevaag- Wicked Wonderland

Tämä soi nyt NRJ:llä koko ajan ja onkin ihan täydellinen bilebiisi. Tästä tulee vaan jotenkin niin hyvä mieli ja alkaa heti tanssijalkaa vipattaa. Tämä onkin soinut miun huoneessa melkein taukoamatta.



Celine Dion- Thats the way it is 

Putouksen Kissin teemabiisi ja viime viikon esityksen jälkeen tästä on tullut miullekin tavallaan tsemppibiisi. Sanat on hyvät ja biisi pursuaa muutenkin positiivista energiaa.

Kirjat ja elokuvat yms.


Sarjat
Once Upon A Time
Tätä on tullut nyt katsottua ihan urakalla eikä suotta sillä ehdottomasti yksi miun lempisarjoista.

Putous
Ja lauantai-illan piristys on totta kai Putous. Vaikka näyttelijäkaarti ei ehkä ole niin hyvä kuin edellisinä vuosina, on tämä silti hauskaa ja viihdyttävää katsottavaa ja pari sketsihahmoistakin on oikeesti hyviä.

Teen Wolf
Katsoin muistaakseni alkukesästä ensimmäisen kauden tätä sarjaa, mutta reissuun lähdön jälkeen sen katsominen vähän jäi. Nyt kuitenkin taas innostuin ja tällä hetkellä on toinen tuotantokausi menossa. Hyvä sarja ja vielä paremmat näyttelijät, etenkin Dylan O`Brien.

Elokuvat

Fault In Our Stars
Kävin katsomassa tämän elokuvan ihan elokuvateatterissa kesällä ja tykkäsin niin kovasti, että ostin myös dvd:n kun se nyt alkukuusta viimein ilmestyi. Toisella katselukerralla en ehkä innostunut tästä niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oli se silti erittäin hyvä.  Syynä saattaa olla myös tyhmät suomennokset, joille naureskeltiin pitkin elokuvaa.

Amelie
Päätin viimein katsoa tämän kauniin ranskalaiselokuvan, jota en ennen ollut nähnyt ja yllätyin kyllä positiivisesti. Meni heti lempielokuvieni joukkoon! Tykkään tällaisista vähän taiteellisemmista elokuvista, joten tämä oli aivan nappivalinta. Ei tylsistyttänyt hetkeäkään, vaan kaunis kuvaus piti lumouksessaan.

Kirjat



Lukuinnostus on nyt kirjoitusten jälkeen palannut takaisin ja olenkin jo melkein päässyt tämän vuoden tavoitteeseeni, eli lukenut kolmekymmentä kirjaa. Tällä hetkellä luku taitaa olla 28, jos oikein laskin.
Nämä kolme ovat viimeksi lukemistani ehdottomat suosikkit.


Kolmetoista syytä  
kertoo tarinan tytöstä joka päätyy itsemurhaan ja kertoo kaseteilla 13 syytä tähän traagiseen päätökseen. Kirja kerrotaan erään nämä kasetit vastaanottaneen pojan näkökulmasta ja on mielenkiintoista lukea tarinaa, jossa tytön kertomus ja pojan ajatukset vuorottelevat.
Tämän kirjan tärkein sanoma on se, että koskaan ei voi tietää miten omat sanat ja teot saattavat vaikuttaa muihin. Omasta mielestä pienellä asialla saattaa olla valtava merkitys jollekin toiselle.

Endgame tai suomeksi Loppupeli on siitä mielenkiintoinen kirja, että siihen liittyy myös kansainvälinen kilpailu ja se joka ratkaisee kirjaan liittyvän arvoituksen voittaa miljoonan dollarin arvosta kultaa. Itse en niin älykäs ole, että tämän arvoituksen pystyisin ratkaisemaan, mutta jos joku hoksaa miten kirjan vihjeet ratkaistaan niin siitä vaan yrittämään. 
Tästä kirjasta on vähän paha sanoa mitään. Se on toiminnantäyteinen seikkailu maailmanlopun partaalla olevassa maailmassa ja siitä tulee hieman mieleen Nälkäpeli, mutta toisaalta se on ihan oma lukunsa. Se on kyllä melkoinen lukukokemus ja luinkin sen melkein yhdeltä istumalta.

5. aalto kuuluu myös samaan kategoriaan kuin Nälkäpeli tai Divergent ja on dystooppinen tarina selviytymisestä maailmanlopun jälkeen. Siitä tulee mieleen myös hieman Stephenie Meyerin The Host, mutta tässä tarinassa avaruusoliot eivät ole niin hyväntahtoisia. Kirjan alku oli erittäin hyvä ja piti otteessaan, mutta loppua kohden tarina ehkä hieman lähti raiteiltaan mikä oli pieni pettymys, sillä muuten tämä oli erittäin hyvä kirja.
Suosittelen kuitenkin lukemista jos tämän lajityypin kirjoista tykkää. 

****

Toivottavasti tykkäsitte tällaisesta postauksesta ja  jaksoitte lukea loppuun saakka.
Seuraavan kerran varmaan palaillaan sitten joulukuun puolella, ellen nyt viikonloppuna innostu käymään jossain kuvailemassa.
Ensi keskiviikkona on tiedossa reissu Helsinkiin Studia-messuille, mutta muuten on ihan normaalia arkea tiedossa nyt ennen joulua. 
Siihenkin on onneksi enää alle kuukausi :)

- Vilma 



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Let it snow















Kuten kuvista voi päätellä saatiin viimein kaunis lumipeite :)
Tykkään syksystä ja sen kauniista väreistä, mutta on se talvi vaan silti miljoona kertaa ihanampaa.
Miulle ensimmäinen kunnollinen talvipäivä oli perjantai, jolloin lähdinkin ulkoilemaan ja nappasin parit kuvat. Ihanaa kun sai viimein kaivaa talvitakit, pipot ja lapaset esiin.
Vaikka onkin vasta marraskuu tuli tuosta lumesta jo ihan joulufiilis. Ensimmäiset joulutortut on jo syöty ja glögit juotu. Ja kynttilät on ihan parhaita luomaan tunnelmaa pimeisiin iltoihin.
Toki tuo lumi varmaan sulaa parin päivän sisällä, mutta pitää nauttia siitä nyt kun sitä on.

Tänään vietettiin isänpäivää ja sitä ollaan vietetty hyvällä ruoalla herkuttelemalla ja kotona löhöilemällä. Käytiin tosin hautausmaalla viemässä ukkien haudoille kynttilät.

Huomenna miulla alkaa lukion toiseksi viimeinen jakso ja viimein on vähän rennompaa, huomennakin kahdentoista aamu.
Ja joululomaan ei ole enää kuin 41 päivää. Sitä odotellessa :)

- Vilma




sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lanzarote

































































Lanzarote on kaunis paikka. Upea karu luonto, paahtava aurinko ja sympaattiset valkoiset rakennukset. Saari on muihin Kanarian saariin verrattuna todella rauhallinen, mutta sen omaperäisyys ja karu kauneus kyllä hurmasi. Kuvia kertyi todella paljon, enkä raaskinut karsia sieltä yhtään enempää pois, joten laitoin sitten nuo kolmisenkymmentä parasta. Toivottavasti niistä välittyy hyvin lämmin lomatunnelma.

Meidän hotelli/villa oli kiva pieni oma paikka, jossa oli ihana rentoutua päivän aktiviiteettien jälkeen. Kävelymatkan päästä löytyi monia hyviä (ja vähemmän hyviä) ravintoloita ja kauppoja.

Saarelta löytyy paljon kaikenlaista nähtävää ja ehdottomasti parasta koko reissussa oli Texas Rancho Park ja sen upea lintushow. Eläintarha/vesipuisto on sellainen paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä! Myös maanalainen järvi Jameos del Aqua ja taiteilija Cesar Manriquen laavakupliin rakennettu koti ovat näkemisen arvoisia.

Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, olisin voinut viettää siellä toisenkin viikon.
Nyt kuitenkin taidan lopetella, sillä matkalaukku odottaa vielä purkamista ja pikku hiljaa pitää palailla arkeen.

- Vilma