sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Katsaus vuoteen 2013


Kuukausi kuukaudelta katsaus viime vuoteen. 
Kuvista koetin aina yhden sellaisen, joka kuvaa koko kuukautta.
Vaikea tehtävä, sillä vaihtoehtoja oli aina joko liikaa tai liian vähän. 
Ruokakuvia näköjään tuli aika paljon, mutta toisaalta onhan se ruoka aika iso osa elämää.
Ja yksi parhaista kuvauskohteista.

Tammikuu

Viime vuonna sentään oli lunta maassa! Tähän kuukauteen kuului myös Lontoo haaveilua, sain uuden ihanan matkalaukun ja kuuntelin paljon One Directionia. Ja ahkeraa opiskelua ainakin kuvista (tai lähinnä niiden vähäisyydestä) päätellen.

Helmikuu

Helmikuussa ehkä isoin juttu oli se, että kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa retkiluistelua. Se oli yllättävän hauskaa ja tänä vuonna olisi mukava mennä uudestaan. Opiskelin silloin vielä saksaa ja muistan kyllä miten se turhautti. Niin ja sain elämäni ensimmäisen viitosen, fysiikasta nimittäin. Sittemmin korotin sen kyllä seiskaan, mutta varmistui kyllä, että sitä ainetta en enää ikinä opiskele. Hyi, hyi hyi.

Maaliskuu


Maaliskuussa oli hiihtoloma, jota vietettiin Lappeenrannassa, Holiday Club Saimaassa. Se on ehkä yksi lempihotelleistani ja O`Learys on ehdottomasti yksi lempiravintoloistani. Ihana paikka. Kävin myös Veetin koripallopelissä Mikkelissä ja käytiin silloin myös vähän shoppailemassa Millan kanssa. Harmi vaan, että melkein kaikki kaupat oli kiinni, niin hieman turha reissu. Niin ja olihan silloin pääsiäinenkin, mikä tuli kyllä vietettyä ihan kotona.

Huhtikuu


Huhtikuussa alkoi jo näyttää keväältä ja kävinkin ahkerasti kuvailemassa (tai no ainakin siltä kuukaudelta on kuvia niin mökiltä ja kotoa). Lisäksi ilmeisesti opiskelin ahkerasti, kuuntelin spotifya ja luin kirjoja. Niin ja kävinhän minä 4H:n kerhonohjaaja- ja lastenohjaajakurssitkin. En muista tarkalleen, että milloin se Kesätyöpörssi oli, mutta sinne meneminen oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. Ilman sitä en nimittäin olisi mennyt noille kursseille, enkä myöskään saanut sitä kautta töitä. Onneksi uskalsin mennä.

Toukokuu

Toukokuuhun liittyy yksi vuoden kohokohdista, nimittäin Englannin matka. Vaikka se kesti vain viikon oli se silti tähän mennessä yksi elämäni parhaita kokemuksia. Ensimmäinen ulkomaanmatka ilman vanhempia ja vielä maahan, josta olin jo kauan haaveillut. Mukava isäntäperhe ja paras matkaseura kyllä kruunasivat tuon reissun. Unohtamatta tietenkään päivää Lontoossa joka oli ihan huikea.

Kesäkuu

Kesäloman ensimmäiset viikot olin töissä, ohjaamassa 4h:n kesäkerhoa. Se oli todella kiva kokemus, ihanat kerholaiset ja mukavat työkaverit ja hauskaa tekemistä. Kävin myös äidin serkun häissä, mökkeilin niin omalla kuin Millankin mökillä ja olin sukujuhlissa. Kesäkuusta jäi kyllä todella paljon hyviä muistoja.


Heinäkuu


Heinäkuu oli myös ihanaa aikaa. Vahdin kahta äärettömän suloista kanadalaista lasta parin illan ajan, mökkeilin ja luin. Käytiin myös aika paljon reissuissa ja sukulaisten luona, niin Mäntyharjulla, kuin ihan Helsingissäkin asti. Ja täytin seitsemäntoista ja vietettiin meillä yhteissynttärit serkun ja pikkuserkun kanssa.

Elokuu

Elokuussa oli puolestaan Veetin synttärit, joita vietettiin mökillä. Lisäksi käytiin Millan kanssa Kuopiossa vähän shoppailemassa ja tytöt tuli yöksi meidän mökille, mikä oli kyllä yksi kesän parhaimpia päiviä. No totta kai alkoi myös koulu, ja sen myötä lukion toinen vuosi. Aloitin myös kitaratunneilla käymisen, soittotaito tosin ei ole tähän mennessä hirveästi edistynyt.

Syyskuu

Syyskuussa vietettiin mummon synttäreitä mökillä isolla porukalla.
 Lisäksi aloitin kuntoilun Lady Linessa, mistä olen kyllä tykännyt kovasti.
Ja hypäreillä kahviloiden herkut maistui. Syyskuussa (tai elokuun lopulla) aloitin myös 4H:n heppakerhon vetämisen.

Lokakuu


Lokakuussa kävin Johanna Kurkelan konsertissa, joka oli upea kokemus ja syyslomalla lennettiin Turkkiin. Se reissu kyllä oli todella ihana ja Turkki sellainen maa, missä voisin käydä uudestaan ja uudestaan. Siinä se lokakuu suurin piirtein sitten oli. Koulujuttuja ja töitä riitti.

Marraskuu

Marraskuu oli aika synkkä kuukausi, josta kuviakaan ei ole muuta kuin tuo mokkapalamuffinssi kuva. Hirveästi koulujuttuja ja erityisesti bilsan testien kanssa meinasi mennä hermot. Opon ja musiikin tunneilla oli kuitenkin kivaa, ehkä parhaimmat kurssit lukion aikana. Kävin myös Tampereella 4H:n mediakerhokoulutuksessa ja oltiin Millan kanssa Sannin luona. Oli kyllä tosi hauskaa, kuten aina näiden tyttöjen kanssa.  Niin ja hain yhteen juttuun, jonka avulla yksi unelmistani saattaa toteutua.. Siitä lisää sitten myöhemmin…

Joulukuu

Sain jo hyvissä ajoin ennen joulua uuden puhelimen, johon tuli tosin melkein heti säröjä… Kouluhommia riitti joulukuunkin puolella paljon, mutta onneksi on loma. Joulu menikin ihan kotipiirissä ja uuden vuoden suunnitelmat ovat vielä vähän auki.

Kokonaisuudessaan tämä vuosi oli kyllä hieno. Kohokohtia on ehdottomasti nuo matkat ja sitten myös työt, joita sain 4H:n kautta. Unohtamatta tietenkään ihania ystäviä, joiden kanssa tuli koettua monta hauskaa hetkeä vuoden varrella <3
Toivottavasti ensi vuosi on yhtä hyvä, ellei jopa parempi.

- Vilma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti