keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Viime päivien kuvasaldoa








Tuo nurkkaus oli parin viikon ajan koristeltu jouluvaloilla. Ei vastaa ihan niitä tumblirin huoneita, joista idean sain ja kuvassa vielä vähemmän, mutta oli nuo silti aika kivat.
Kiva on myös tuo uusi Lontoo kalenteri :)



 


Uuden vuoden juhlapöytää. Lidlin paistopisteeltä saa kyllä vaikka mitä hyvää, kuten
noita kalkkunacroisantteja.

 

Uusi ihana yöpuku Seppälästä ja sporttisena lähdössä Body Pumppiin.



Näin tuli vietettyä suuri osa lomasta. Tuohon sarjaan jää vaan niin helposti koukkuun.
Kolmas kausi tällä hetkellä menossa.




Tein tumblrin ja parin blogin inspiroimana "muistopurkin", johon kerään vuoden tärkeitä tapahtumia ja hyviä hetkiä. Toivottavasti tuo purkki olisi vuoden lopussa melko täysi.



Vähän bling blingiä. Näillä kengillä ajattelin tanssia wanhat.


Niin se loma loppui minullakin. Välissä kävin toki tekemässä yhden ruotsin kokeen, mutta muuten on kuitenkin tuntunut ihan lomalta.
Huomenna alkaa uusi jakso ja sen myötä wanhojen treenit.

Jotka kyllä jännittää ihan pirusti. Minulla ei nimittäin ole vielä hajuakaan parista. Menen kurssille yksin ja toivon vain parasta. Olen kyllä kysynyt ties kuinka monelta pojalta, mutta joko olen kysynyt ihan vääriltä ihmisiltä tai sitten vain ollut liian myöhässä.
Anteeksi vain kun en kysynyt paria jo ykkösen syksyllä, niin kuin olisi ilmeisesti pitänyt tehdä!

No luvattu on, että pari kyllä järjestyy, joten ei auta muuta kuin mennä vaan kurssille.
Tärkeintähän on, että pääsee tanssimaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Ei sillä parilla loppujen lopuksi edes ole niin suurta väliä.

Ja pääsee käyttämään sitä ihanaa prinsessamekkoa. Siitä ette saa nyt sneak peakia, mutta itse tykkään kyllä ihan älyttömästi. Tykkään myös noista kengistä, ne ei ole liian korkeat, mutta korkoa kuitenkin löytyy ihan tarpeeksi. Ja kiiloilla on muutenkin varmaan mukavampi tanssia kuin piikeillä. 

No saas nähdä mitä noista tansseista tulee, toivottavasti pääsen edes tanssimaan ja saan ikimuistoisen päivän.
Nyt kuitenkin aion nauttia tästä viimeisestä vapaapäivästä, enkä liikaa jännittää huomista :)


- Vilma 

1 kommentti:

  1. Oi miten ihana kommentti <3 Kiitos :)
    Sinullakin on todella kiva blogi, liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista