sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kesäkuu via phone



1. Juhannuksen vietin mökillä perheen kanssa. Rentoa yhdessäoloa ja pelailua, kyllä siitä nauttii.
2. Pakolliset juhannuskukat.
3. Kävin myös uimassa pariin kertaan vaikka vesi olikin vilpoista. Talviturkin heitin jo aiemmin.
4. Lohi ja uudet perunat= rakkaus



1. Kalastajankojun herkkumuikut
2. Lätyt kuuluvat kesään
3. Kesälukemista. Voin ehdottomasti suositella jos haluaa lukea jotain kevyttä ja suloista.
4. Ja mitä olisi kesä ilman mansikoita.



1-4. Tämän suloisen tamman selässä olen ollut jo pariin kertaan ja tykkään!
Ihanaa kun on päässyt taas pitkästä aikaa ratsastamaan ja vielä hyvässä seurassa.



1.Tämän viikonlopun olin Sannin mökillä vähän isommalla porukalla.
Ihana paikka ja ihanat tytöt <3 Miulla oli tosi mukavaa!
2. Grillattiin tosi herkullisia hampurilaisia!
3. Ja ihana Milla-koira oli mukana meitä ilostuttamassa
4. Nimikkomukit

Kuvailut on jääneet vähän vähille koska onnistuin lukitsemaan miun kameran muistikortin pysyvästi enkä ole vielä edistynyt ostamaan uutta. Onneksi on puhelin johon on tarttunut edes jotain kuvamateriaalia.

Ensi viikolla lähden pariksi päiväksi Helsinkiin sukulaisten luo ja toivottavasti saan tietää viimein mitä teen syksyllä kun yliopistohaun tulokset viimein tulevat.
Sain myös yllättäen heinäkuuksi töitä joten loppukesä meneekin töitä tehden.
Onneksi ehdin myös lomailla ja festareihinkin on enää alle kuukausi...


- Vilma



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti