sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Asiaa ennakkoluuloista

Tällainen aihe siis tällä viikolla. Tämä samainen teksti ilmestyy ensi perjantaina Itä-Savossa Xon-palstalla, mutta päätin nyt julkaista sen täälläkin. Suurin syy on se, että haluan päästä mahdollisimman helpolla, mutta tärkeä aihe kuitenkin, joten miksen julkaisi tätä täälläkin.
Kuvat otettu WeHeartItistä.





Kun tapaat uuden ihmisen, mikä on ensimmäinen ajatuksesi? Ajatteletko heti, että tuohon voisi tutustua vai oletko varautunut? Olen hiljattain alkanut pohtia ihmisten ennakkoluuloja. Enkä puhu nyt vain ennakkoluuloista tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan, vaan yleisesti kaikenlaisesta varautuneisuudesta yksittäisiä ihmisiä tai miksei asioitakin kohtaan.
Minkälaisen kuvan annan itse niille, jotka eivät minua tunne? Liikkuuko minusta juoruja, joiden perusteella ihmiset muodostavat mielipiteen minusta? Ennakkoluuloilta ei voi välttyä. Vaikka kuinka haluaisi tutustua ihmisiin tai asioihin avoimesti, muodostaa silti mielipiteen jo ennen, kuin tuntee kunnolla.

Varsinkin nuorilla on taipumus arvioida ihmistä pelkästään ulkoisten seikkojen perusteella. Ihmisen arvon määrää valitettavan usein ulkonäkö, raha tai suosio.
Ei haluta edes tutustua, vaan ihminen tuomitaan alempiarvoiseksi vain sen takia, että hänellä ei ole vaikka tietynlaisia vaatteita. Ja kaverin mielipiteitä kuunnellaan liiankin hanakasti.
Joskus mielipiteisiin vaikuttaa myös yhteiskunta. Yksi tällaisia asioita on esimerkiksi suhtautuminen ulkomaalaisiin. Ylipäätään ihmiselle on tyypillistä, että erilaisuutta vieroksutaan. Nykyisin monien vähemmistöjen asemaa koetetaan parantaa, mutta silti monet ihmiset suhtautuvat heihin varautuneesti. Oli se sitten ihonväri tai uskonto, erilaisuus koetaan uhkana ja tietyistä ryhmistä muodostuu helposti stereotypioita. Pitäisi pitää mielessä, että eiväthän kaikki suomalaisetkaan ole samanlaisia!

Ennakkoluuloja voi olla vaikea murtaa, mutta hyvä alku on jos tiedostaa omat ennakkoluulonsa. Kannattaa ainakin ottaa oikeasti selvää ennen kuin muodostaa lopullisen mielipiteensä. Niin kuin vanha sananlaskukin sanoo, ei pidä tuomita kirjaa kannen perusteella.

Totta kai minullakin on ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan ja leimaan tietynlaiset ihmiset liian nopeasti, mutta olen yrittänyt päästä niistä eroon. Koskaan ei voi tietää minkälainen elämäntarina tuntemattomalla ihmisellä on ja mitä hän on joutunut kohtaamaan. Juuri tämän takia yritän suhtautua kaikkiin avoimesti ja ystävällisesti.

Ja niin kuin Eminem sanoo:




Toivottavasti tykkäsitte vähän tällaisesta erilaisesta postauksesta. Ensi viikolla jos viimein saisin tänne jotain valokuviakin. 

- Vilma 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti